|
|
Kampanjaa tukevat henkilöt
Tunnetut elinkeinoelämän, politiikan ja kulttuurin vaikuttajat tukivat naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan vastaista työtä.
| ”Väkivalta ei ole kenenkään yksityisasia. Väkivaltaa havaitessaan ei kukaan voi pysyttäytyä puolueettomana. Jos siihen ei itse pysty puuttumaan, on pyydettävä apua muilta. Asiat pitäisi pystyä puhumaan läpi. Onneksi keskustelukulttuuri etenkin nuorten keskuudessa on muuttumassa yhä avoimemmaksi”. Amiraali JUHANI KASKEALA, puolustusvoimain komentaja |
 |
|  |
|
”Mitä hyötyä väkivallasta on kenellekään? Parisuhteessa on tarkoituksena yhdessä rakentaa tulevaisuutta, toisaalta nojaten toisiinsa, toisaalta tukien toisiaan. Väkivalta tai jo sen uhka särkee keskinäisen luottamuksen, kodin ilmapiirin ja hyvän huomisen ainekset.” ASMO KALPALA, toimitusjohtaja, Tapiola |
"Kohottaessamme nyrkin meidän on syytä muistaa, että ihmiseen kohdistuvan lyönnin seurauksena jätämme lopulliset hyvästit ei ainoastaan luottamukselle, kunnioitukselle, arvokkuudelle, rohkeudelle, lähimmäisenrakkaudelle ja tasa-arvolle, vaan myös pyhyydelle. Ja jos meillä ei ole pyhyyttä edes hopealusikallisen vertaa, meillä ei totisesti ole enää mitään minkä vuoksi nousta vuoteesta. Jokainen lyönti on rikos ihmiskuntaa kohtaan." OLAVI UUSIVIRTA , muusikko |
 |
 |
”On tärkeää, että myös miehet ilmaisevat mielipiteensä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tilanteet, joissa läheinen ihminen käyttää parisuhteessaan väkivaltaa, on varmasti vaikea. Suoruutta ja rehellisyyttä vaaditaan myös silloin, kun riskinä saattaa olla ystävyyden menettäminen. Joku kärsii joka tapauksessa. Jos kääntää selkänsä, mikään ei koskaan muutu.” JANNE VIRTANEN, näyttelijä |
"Väkivaltaa ei voi koskaan selittää, oikeuttaa tai antaa anteeksi, se on ihmisyyden päätepiste. Lyömällä fyysisesti tai henkisesti naista, osoittaa mies vain heikkouttaan. Jokainen naiseen kohdistuva isku osuu samalla myös äitiisi, tyttäreesi ja kaikkiin naisiin, koska tehdyt teot ja käännetyt selät luovat huomisen. Väkivalta ei siis koskaan ole vain kahden ihmisen välinen asia." AKI RIIHILAHTI, jalkapalloilija |
 |
 |
”Yhdenkään ihmisen ei pidä joutua pelkäämään minkäänlaisen väkivallan uhkaa, vähiten lähimmäisiltään. Perheväkivaltaa ei saa hyväksyä milloinkaan. Se ei unohdu. Jos olet väkivaltainen hakeudu hoitoon, sillä olet jo tehnyt korvaamatonta tuhoa.” TOMMI KORPELA, näyttelijä |
"Naisiin kohdistuva väkivalta on aivan liian monen suomalaiskodin vaiettu rikos. Kummankin sukupuolen tasa-arvoinen itsemääräämisoikeus toteutuu vasta, kun väkivaltaan puututaan aktiivisesti ja sen hiljainen hyväksyntä kitketään yhteiskunnastamme. Miehillä tulisi olla tässä työssä vähintään yhtä aktiivinen rooli kuin naisilla." TOMMY LINDGREN, muusikko |
 |
|
|
|
|
|
|